Luin hiljattain Anu Rannan kirjan Hienohelma ja vanhapoika – Rakkaat huonekasvit (Otava 2010). Kirjassa esitellään huonekasveja, joita jo isoisoäidit aikoinaan kasvattivat ikkunalaudallaan.
Mukana on niin nykysuosikkeja, kuten rönsylilja, saintpaulia ja kodinonni, kuin jo vähän unohtuneitakin huonekasveja. Näitä ikkunalaudoilla harvinaistuneita ihanuuksia ovat muun muassa kärsimyspassio, oleanteri sekä syklaami. Eräs suurimpia syitä näiden ihastuttavien hoidokkien katoamiselle on viileiden ja valoisien talvehtimistilojen, kuten entisaikojen porstuoiden ja salien häviäminen.
Visuaalisesti kaunis kirja tarjoilee huonekasviharrastajalle paljon silmänruokaa, ja isot, houkuttelevat värikuvat saavat varsinkin näin kevään korvalla sormet syyhyämään. Kirjan vähemmän tunnetuista huonekasveista ainakin jännittävä pitsi-itulehti (Kalanchoe daigremontiana) päätyy omalle hankintalistalle.
Houkuttelevien kuvien lisäksi kirja tarjoaa myös perushoito-ohjeet esittelemilleen kasveille, sekä tuhdisti mielenkiintoisia historiallisia tosiasioita nimien alkuperästä ja kunkin kasvin vaiheista nykypäivän huonekasveiksi. Tiesittekö esimerkiksi, että pitkäikäisiä kentiapalmuja (Howea forsteriana) istutettiin aiemmin niitä varten tehtyihin erityisiin puisiin palmusaaveihin ja palmut ovat kulkeneet suvuissa perintönä?
Tai että syklaamin (Cyclamen persicum) nimi tarkoittaa kreikaksi sianleipää (kyrlaminos). Nimitys tulee siitä, että kasvin juurimukulat ovat aikaisemmin olleet Keski-Euroopassa sikojen ruokana ja sianlihan uskottiin maistuvan paremmalta, jos eläimille oli syötetty syklaamin mukuloita. Nämä ja monia muita mielenkiintoisia tarinoita löytyy kirjasta Hienohelma ja vanhapoika.
Viimeaikainen Posti
