Keskiaikainen kristillinen legenda kertoo, että eräs juutalainen pilkkasi Jeesusta Via Dolorosalla. Rangaistukseksi hänet kirottiin vaeltamaan maailmaa aina toiseen tulemiseen asti. Legendan eri versioissa kyse on milloin jerusalemilaisesta suutarista, milloin taas Pontius Pilatuksen portinvartija. Joissain legendoissa päähenkilö ei ole juutalainen ensinkään, vaan roomalainen. Niinpä onkin luontevaa, että vaeltavan juutalaisen mukaan kutsutaan toinen toistaan erilaisimpia kasveja. Eräs niistä on kirjojuoru (Tradescantia zebrina).
Kirjojuoru on kotoisin Meksikosta, Meksikonlahden puoleisilta rannikkoalueilta. Sen lähisukulaisia ovat muun muassa purppurajuoru (Tradescantia pallida) ja rionjuoru (Tradescantia fluminensis) jotka myös jakavat sen kanssa vaeltava juutalainen -lempinimen. Kirjojuoru asettuu huonekasveissa ehdottomasti niihin kaikkein helppohoitoisimpien kasvien joukkoon, kuten nyt monet juorut ylipäätään. Kasvi on myös melkoisen nopeakasvuinen ja sitä käytetäänkin yleisesti lämpimillä alueilla puutarhojen ja puistoistutusten maanpeitekasvina. Monet juorulajit, kirjojuoru mukaan lukien, ovat myös invaasiokasveja, levittyään näistä istutuksista vähän turhankin innokkaasti ympäröivään luontoon. Kirjojuorua käytetään kotimaassaan Meksikossa Matali -nimisen kylmän yrttihaudukkeen raaka-aineena yhdessä sitruunan kanssa. Haudukkeen uskotaan auttavan flunssaan. Kirjojuorun käsittely voi kuitenkin aiheuttaa kutinaa, ihottumaa ja muita iho-oireita herkille ihmisille, joten varsinkaan sen nauttiminen sisäisesti ei mielestäni ole viisasta.
Nopeakasvuisena ja rentovartisena kasvina kirjojuoru sopii erinomaisesti amppelikasviksi. Kasvi selviytyy myös varjossa, mutta valoisammassa kasvuympäristössä sen lehtien väritys syvenee ja lehtien alapintojen purppuraväri pääsee oikeuksiinsa. Lehtien yläpintaa taas kuvioivat hopeaiset raidat, joissa on samantapainen helmiäishohde kuin korallibegonialla (Begonia x corallina). Kirjojuorun seuraksi amppeliin sopii myös muut juorut, ja esimerkiksi edellämainittujen lähisukuistan purppurajuorun ja rionjuorun kanssa istutettuna amppelista saa näyttävän kasviasetelman. Juorut ovatkin olleet jo suhteellisen kauan tunnettuja huonekasveja täällä Pohjolassakin, sillä jo 1847 niitä viljeltiin Tukholman puutarhayhdistyksen kasvihuoneessa, josta ne levisivät varsinkin yläluokkalaisiin koteihin myös Suomen puolella. Moni muistaakin juorut lapsuutensa mummolan ikkunalta, mutta nykyisin kasveja tuntuu olevan hieman hankalampi löytää huonekasviliikkeistä tai kukkakaupoista. Kenties ne kuitenkin tulevat muotiin jälleen tulevaisuudessa. Sitä odotellessa kannattaa pyytää pistokkaita mummolasta.
Veden suhteen kirjojuoru on sukulaistensa tapaan oikea juoppo. Mikäli kastelu viipyy, kasvi alkaa mielenosoituksellisesti riiputtaa lehtiään velttoina. Tämän jälkeen se rupeaa pudottelemaan lehtiään, mikäli vettä ei vieläkään kuulu. Kasvia tuleekin kastella ympärivuotisesti kunnolla, ei kuitenkaan siten, että kasvualusta on jatkuvasti märkä. Paras nyrkkisääntö juorunkin kastelemiselle on, että antaa pintamullan kuivahtaa kastelukertojen välillä. Ja tietenkin varjoisassa paikassa kasvava kasvi tarvitsee hieman vähemmän vettä, kuin aurinkoisessa. Kesähelteillä aurinkoisessa paikassa kirjojuoru saattaa tarvita vettä jopa kahdesti päivässä, kun taas talvisella pohjoisikkunalla kasteluväli voi venyä viikonkin mittaiseksi. Kasvi onneksi osaa kyllä itse kertoa lehtien riiputtamisellaan vedentarpeesta, joten liekö tämä eräs helppohoitoisuuden saloista. Kesäisin kasville kelpaa lannoitus, talvisin taas merileväuute kasteluveden mukana.
Kasvualustaksi kirjojuorulle käy tavallinen kukkamulta, eikä hyvä salaojitus ruukun pohjalla ole pahaksi tällekään kasville. Nopeakasvuinen kasvi kestää hyvin leikkausta, joten keväisin pitkiksi venähtäneitä versoja on hyvä leikellä, jotta kasvi haaroittuu ja tuuhentuu. Irti leikatut latvapistokkaat voi hyvin juurruttaa uusiksi kasveiksi omiin ruukkuihinsa tai vaihtoehtoisesti työntää vain emokasvin juurelle tuuheuttamaan kasvustoa. Vanhemmat kasvit nimittäin käyvät ajan mittaan honteloiksi ja kaljuiksi varsinkin tyviltään. Myös koko kasvin voi uusia latvapistokkaista ja hävittää kaljuuntuneen emokasvin, mikäli siltä tuntuu. Toisinaan kirjojuoru innotsuu myös kukkimaan lyhytikäisin vaaleanpunaisin kukin. Juoruille tyypillisten kukkien kolme terälehteä ovat antaneet kasville sen toisen suomenkielisen nimen kirjokolmiokukka.
Kirjojuoru soveltuu erinomaisesti aloittelevalle kasviharrastajalle helppoutensa takia, mutta yhtä hyvin myös kokeneemmalle kasviharrastajalle kauneutensa ansiosta. Ja tietysti kasvi on erinomainen niissä hankalammissa syvennyksissä, nurkkauksissa ja pohjoisikkunoilla, joilla valtaosa huonekasveista harvemmin viihtyy.
Viimeaikainen Posti
