Tämä orkidea on saanut nimensä rakkauden jumalattaren mukaan. Välimeren sijaan se on kuitenkin kotoisin Aasiasta ja Tyynenmeren saarilta ja siitä on jalostettu monia näyttäviä, kaupallisia risteytyksiä. Kyseessä on tietenkin trooppinen venuksenkenkien (Paphiopedilum) suku.
Venuksenkenkä on saanut nimensä kreikkalaisesta tarustosta, rakkauden jumalatar Afroditen kunniaksi. Kyseinen kyproslainen Pafoksen kaupunki kun on pyhitetty rakkauden jumalattarelle, sillä tarinan mukaan Afrodite rantautui juuri tämän kaupungin rannalle synnyttyään meren vaahdosta. Tästä siis kasvin sukunimi. Todellisuudessa Välimeren alueella ei esiinny suvun kasveja, vaan Paphiopedilum -suvun orkideat kasvavat Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla. On arveltu, että nimi viittaisikin oikeastaan Cypripedium -sukuun, jonka edustajia löytyy myös Euroopasta. Suomessakin kasvaa Cypripedium calceolus eli lehtotikankontti.
Useimmat venuksenkengät ovat maaorkideoita, jotka viihtyvät metsänpohjan humuspitoisessa karikkeessa. Huonekasveina ne tuleekin istuttaa kaarnansekaiseen ilmavaan kasvualustaan, esimerkiksi orkideamultaan, jonka sekaan voi halutessaan sekoittaa hieman tavallista kukkamultaa. Kasvin juuret ovat melko herkkiä murtumaan, joten niiden kanssa tulee pitää varansa kasvia istuttaessa. Venuksenkengät pitävät korkeasta ilmankosteudesta, joten niille on eduksi, jos ympärillä on paljon muitakin huonekasveja. Kasvia kannattaa myös sumutella silloin tällöin, kunhan huolehtii siitä, ettei vettä jää lehtihankoihin.
Itse kastelen omaa venuksenkenkääni samoin, kuin valtaosaa muistakin orkideoistani: upottamalla koko ruukun vedellä täytettyyn karkkilaatikkoon. Välillä, varsinkin lämpimänä kesäkautena saatan upotuskasteluiden välillä myös kastella pienellä vesimäärällä tavanomaisesti, kaatamalla kastelukannulla vettä varovasti ruukun pinnalta. Venuksenkengät saattavat ruveta mätänemään tyvistään, mikäli niihin jää liikaa kosteutta, joten kastelukannukastelussa kastelen yleensä ruukun reunaosia ja vältän suoraa tyven kastelua.
Myös tiheän ruskeakarvaiset juuret ovat herkkiä liikakastelulle, joten kannattaa varmistaa, että kasvualusta pääsee kuivahtamaan kastelukertojen välissä, ei kuitenkaan rutikuivaksi. Myös aluslautaselta tulee kaataa ylimääräinen vesi kastelun jälkeen pois, arviolta noin puolen tunnin kuluttua kastelusta. Oma venuksenkenkäni kasvaa läpinäkyvässä muoviruukussa, jossa juurien kuntoa pääsee seuraamaan ruukun läpi.
Oma venuksenkenkäni kukki ostettaessa kevättalvella ja teki nyt viime kevättalveksi uuden kukan samoihin aikoihin. Melkoisen säännöllistä toimintaa verrattuna esimerkiksi perhoskämmeköihin (Phalaenopsis), jotka tuntuvat kukkivan milloin haluavat, usein lähes koko ajan. Venuksenkengät tekevät tavallisesti pörrökarvaisen kukkavanan päähän yhden suuren kukan, jotkin lajit (tai risteymät, joita valtaosa markkinoilla olevista kasveista on) tekevät kukkavanaan useammankin kukan.
Kukkavanan lakastuttua sen voi leikata pois tyvestään. Kukittuaan kerran lehtiruusuke ei yleensä enää kuki uudestaan, vaan kuolee pois. Tässä kuolemisessa kestää kuitenkin mitä ilmeisimmin useampi vuosi: oman venuksenkenkäni ostohetkellä kukassa ollut ruusuke on toistaiseksi kuihduttanut yhden lehden. Kukkinut lehtiruusuke myös kasvattaa tyveltään viereensä uusia lehtiruusukkeita, jotka kukkivat muutaman vuoden päästä.
Venuksenkenkien suvussa on hyvin eri näköisiä kukkia tekeviä kasveja. Venuksenkengiksi ne tunnistaa yleensä paksusta pussimaisesta “alahuulesta”, joka on kahden terälehden yhteensulautuma. Tämä pussi toimii ansana kasvin pölyttäjille: hyönteisraukan pudottua pussiin, se joutuu poistumaan pussin takaseinämää pitkin, jolloin kukan siitepölymyhkyt kiinnittyvät hyönteiseen ja siirtyvät sen mukana seuraavaan kasviin. Näin venuksenkengät pettävät pölyttäjiään, sillä kasvi ei tarjoa hyönteisille vastineeksi ravintoa palkinnoksi.