Mikä kasvia vaivaa? Osa 2, lehtikirvat

Aina huonekasvien kasvatus ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Kasvit voivat kärsiä tuholaisista, kuivuudesta, märkyydestä, kylmästä, kuumasta, pimeästä tai ravinteiden puutteesta. Muun muassa. Ei ihme, että kukkasten huoltajat ovat niiden kanssa välillä hätää kärsimässä.

Tässä juttusarjassa käymme läpi erilaisia vaivoja ja öttiäisiä, jotka huonekasveja yleisesti vaivaavat. Tässä osassa esiintyvät lehtikirvat, jotka tavallisesti ovat huonekasvien tihulaisista kaikkein helpoimmin torjuttavia ja biologialtaan niin mielenkiintoisia, että ne tuntuvat suorastaan sympaattisilta.

Kirvat eli lehtikirvat (Aphioidea) ovat pieniä, pehmeruumiisia hyönteisiä, jotka juovat imukärsällään kasvien solunesteitä. Niitä on kaikkiaan nimetty noin 4400 lajia, joista pari-kolmesataa ovat viljely- tai koristekasvien tuholaisia.

Suomen luonnossakin kirvoja esiintyy liki 500 lajia. Sieltä ne usein harhailevat huonekasveihinkin. Erityisesti vihreitä koivukirvoja (Euceraphis betulae) on joinain vuosina niin paljon, että niitä kirjaimellisesti sataa puista ja muuttavien kirvojen massat erottuvat selvästi säätutkakuvissa. Eksoottisempia lajeja voi saapua kasvikuljetusten mukana ulkomailta.

Kirvojen väri vaihtelee villisti kirkkaanvihreästä sinimustaan ja melkein oranssiin saakka. Ne voi kuitenkin aina tunnistaa pehmeästä, pulleasta ruumiista, jota koristaa kuusi hiuksenohutta jalkaa ja takapäästä sojottavat parilliset putket, joista kirva erittää häirittynä puolustusnestettä. Jos kirvalla on siivet, ne ovat läpinäkyvät ja teltan tapaan selän päälle taitetut. Lehtikirvojen tuntomerkkejä ovat myös niiden jälkeensä jättämät tyhjät nahat, jotka ovat kuin harmaita kirvan haamuja, ja tahmea, sokeripitoinen uloste eli mesikaste, joka on muurahaisten suurta herkkua. Kirvojen tuottamat vauriot lehdissä eivät ole aivan yhtä tyypillisesti omannäköisiään kuin ripsiäisten hopealaikut, mutta niitä voivat olla lehtien nuutuminen, rullalle kääriytyminen ja kupruilu.

Huonekasveissa kirvat viihtyvät usein lehtien alapinnalla, nuorissa versoissa ja kukkavarsissa. Omista kasveistani niille alttiita ovat olleet chilit, orkideat sekä monet akvaariosta veden pinnalle kurkottavat vesikasvit, kuten lumpeet, konnanputket, kilpukat ja keihäslehdet. Alttiit kasvilajit todennäköisesti vaihtelevat suuresti sen mukaan, mikä kirvalaji liikkeellä tarkalleen ottaen on – mutta niiden tunnistaminen ei ole kovinkaan helppoa.

Kukoistava kirvapopulaatio voi saada alkunsa yhdestä ainoasta munasta. Kiiltävänmustasta, soikeasta munasta (jota täällä lauhkealla vyöhykkeellä nimitetään talvimunaksi, koska se usein talvehtii) kuoriutuu naaras, jota sanotaan kantaemoksi. Kantaemo ei muni, eikä tarvitse koirasta, vaan synnyttää neitseellisesti tyttäriä. Niitä sanotaan, no, miksipä muuksikaan kuin neitsyiksi. Neitsyet synnyttävät yhä uusia neitsyitä, joista suurin osa jää emojensa viereen laiduntamaan. Osalla voi olla siivet, joiden avulla ne lentävät uuteen ravintokasviin. Kirvojen lisääntymistahti on niin nopea, että nuori naaras voi olla raskaana jo ennen omaa syntymäänsä! Kirvan sisällä on siis pienempi kirva, jonka sisällä vielä pienempi – kasvituholaisten oma maatuskanukke.

Tasaisen lämpimissä oloissa (kuten tropiikissa tai huonekasveissa) tämä neitsyiden kavalkadi voi jatkua vuosikausia yhteen menoon. Jos olot kuitenkin huononevat tai ilmassa on syksyn merkkejä, syntyy erityinen sukupolvi neitsyitä, jotka pystyvät synnyttämään sekä naaras- että koiraspoikasia. Nämä sitten parittelevat ja naaraat munivat talvimunia, joista koko komeus alkaa alusta.

Jos lehtikirvat vaikuttavat tehokkailta lisääntyjiltä, se johtuu vain siitä, että ne tulevat syödyksi melkein yhtä nopeasti. Ne ovat hitaita, pehmeitä ja peräputkiensa pahanmakuisia nesteitä lukuun ottamatta tyystin avuttomia. Niinpä ne maistuvat erinomaisesti kaikenlaisille saalistajille, eivätkä ole kilpikirvojen tapaan kuorensa alla suojassa myrkyiltä. Ne ovatkin huonekasvien kutsumattomista vieraista ehkä kaikkein helpoimpia hävittää.

Kirvoihin tepsivät monenlaiset kotikonstit – eivät toki kaikki aina, mutta ne ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Luonnossakin kirvat sietävät huonosti sadetta (siksi ne usein asustavat suojassa lehtien alapinnalla), joten niitä voi kotonakin torjua viemällä kasvi reippaaseen viileään suihkuun. Esimerkiksi tämä Kotilieden artikkeli suosittelee lisäksi mäntysuopa-, nokkos- tai raparperiliuosta. Toimivaksi todettu resepti on esimerkiksi suihkepullosta suoraan kirvojen päälle annosteltu 2-3% mäntysuopaliuos. Litraan vettä lisätään pari ruokalusikallista (30 ml) mäntysuopaa, sekoitetaan ja aine on valmis.

Myös pyretriinipohjaiset hyönteismyrkyt tai puikkoina multaan lisättävät myrkyt toimivat yleensä, mutta vastustuskykyisiäkin kantoja on olemassa. Myrkkyjä ei myöskään pitäisi käyttää, jos ötökät on mahdollista torjua harmittomillakin keinoilla.

Koska kirvoilla on laumoittain luonnollisia vihollisia, myös niiden biologiseen torjuntaan on runsaasti vaihtoehtoja. Forssalainen Biotus myy tarkoitukseen petomaisia harsokorentoja ja kirvasääskiä, joiden toukat ryömivät kasveilla rouskutellen avuttomia kirvoja parempiin suihin. Lisäksi kaupan on erilaisia kirvojen parasitoideja eli loishyönteisiä, joiden toukat kasvavat kirvojen sisällä ja syövät ne vähitellen elävältä. Hui! Loishyönteiset loisivat kuitenkin kukin vain yhdellä tai muutamalla kirvalajilla, joten niitä käyttääkseen on tiedettävä tarkkaan, mikä laji kasveja vaivaa.

Kirvat ovat myös sen verran isoja (no, alle puolisenttisiä, mutta kuitenkin paljon ripsiäisiä kookkaampia), että ne on helppo löytää kasveista paljaallakin silmällä. Niitä voi hyvin vähentää käsin tai paperilla pyyhkien (vaikka se on kyllä aika ällöttävää puuhaa).

Kirvoista eroon pääseminen on vain harvoin ongelma. Minulla asuntoon on kuitenkin asettunut pysyvä kirvakanta, joka on näköjään tullut jäädäkseen. Kirvat nimittäin asuvat suuressa akvaariossa kasvavissa kelluvissa, vedestä ylös kurkottavissa ja taustaan kiinteästi istutetuissa kasveissa. Laimeitakaan aineita en uskalla akvaariokalojen vuoksi käyttää, ja kokeilemani harsokorennontoukat tulivat näppärästi kalojen syömiksi. Kasvillisuutta on niin paljon, että käsin poistaminenkin auttaa lähinnä pitämään kantaa kurissa. Aina jonnekin jää jokunen. Kumma kyllä kirvat eivät kuitenkaan leviä akvaariokokonaisuudesta muihin kasveihin, joten olen antanut niiden olla. Pientä esteettistä haittaa ne aiheuttavat, mutta no, kaikkeen tottuu.

Seuraavaksi käydäänkin käsiksi lehtikirvojen hankalampiin serkkuihin. Samaan kasveja imeskelevien hyönteisten Sternorrhyncha-ryhmään kuuluvat nimittäin myös kilpikirvat, villakilpikirvat ja ansarijauhiaiset.