Alati paisuvan kasviviidakkoni suurin yksilö, lempeän jättiläisen titteliä etuoikeutetusti ja kunnialla kantava kasvi on kentiapalmu (Howea forsteriana). Kentiapalmua esiintyy luonnonvaraisena vain pikkuisella 14,6 neliökilometrin kokoisella Lord Howen saarella, jonka endeemisiin eli kotoperäisiin lajeihin se kuuluu.
Lord Howen saari sijaitsee Tyynellämerellä 600 kilometrin päässä Australiasta, jonka Uuden Etelä-Walesin osavaltioon se kuuluu. Saaren kasveista noin puolet onkin kotoperäisiä ja näistä tunnetuinta, kentiapalmua, kasvatetaan tiukasti säädeltynä vientiin. Jännittävää on, että saaren ainoat merkittävät teollisuusalat ovat turismi ja kentiapalmujen vienti! Kentiapalmu kasvaa luonnossa suureksi palmupuuksi, mutta ruukkukasvina se yltää vaatimattomasti vain noin kolmen metrin korkeuteen. Omani on tällä hetkellä vajaat pari metriä korkea, joten hidaskasvuisena sille ei vielä muutamiin vuosiin tule onneksi akuuttia tilantarvetta.
Oma kentiapalmuni on ollut minulla jo melkein neljä vuotta, ja olen alun perin saanut sen lahjaksi sukulaisilta. Se on muuttanut kanssani muutaman kerran ja asustanut melkein pari vuotta menestyksekkäästi noin kymmenen neliön soluasunnon huoneessakin. Tässä nimenomaisessa soluhuoneessa kasvieni viidakkomaisuus tuli tähän mennessä parhaiten esille, näin sivumennen sanoen. Toissa kesänä palmuni jäi hoitajien armoille kun olin ulkomailla töissä, ja niiltä ajoilta sillä on hieman palovammoja lehdissä. Koska lehdet elävät ainakin omassa palmussani vuosia ja uusia kasvaa noin yksi vuoden aikana, on uusiutuminen todella hidasta. Kentiapalmua ei siis pidä altistaa liialle suoralle auringonpaisteelle kesäisin, sillä sen lehtiin tulee helposti ruskeita palovammoja. Myös patterin läheisyys saattaa ruskistaa lehtiä.
Runsaasta hajavalosta se sen sijaan nauttii, ja varsinkin talvella sille on välillä haasteellista tarjota tarpeeksi valoa. Ihanteellisin paikka sille talvella olisi ikkunan edusta, mutta ainakin minulla se on jo kansoitettu lukuisilla muilla kasveilla. Lisäksi palmuni on leviää ruukustaan noin metrin verran suuntaansa, joten sitä ei ihan pieneen tilaan edes laiteta. Niinpä se saa luvan sinnitellä ruokapöytäni päädyssä. On muuten aika upea tunne ruokailla palmun alla joka päivä!
Kuluneen neljän vuoden aikana palmuni on muuttanut uuteen ruukkuun kerran, ja pintamullat open pyrkinyt vaihtamaan aina keväisin. Multana on lähinnä turvepohjainen musta perushuonekasvimulta, ja joukkoon olen sotkenut hieman orkideamultaa lisäämään kasvualustan ilmavuutta. Kesäkaudella lannoituksesta ovat vastanneet jo aiemminkin hehkuttamani kätevät Biolanin luonnonravinnepuikot ja talvisin kentiapalmu saa noin kerran viikossa merileväuutteella (tällä hetkellä käytössä Nekon tuote) terästettyä kasteluvettä.
Varsinkin kesäisin palmu on aikamoinen juoppo, mutta näin normaalissa huoneenlämmössä se käyttää talvisinkin aika paljon vettä. Kasteluiden välissä annan mullan pintakerroksen kuivahtaa, talvella hieman enemmän kuin kesällä, ja kastellessa palmu saa vettä hitaasti niin paljon, että sitä herahtaa muutama pisara aluslautaselle. Kuten useimmat kasvit, kentiapalmukin pitää suuresta ilmankosteudesta, joten aika ajoin kannan koko kasvin ruukkuineen kylppäriin ja annan sille kunnon suihkun. Samalla puhdistuu pölytkin lehdiltä ja kasvi jaksaa yhteyttää udella innolla. Välillä myös sumuttelen lehtiä sumutinpullolla, toimenpide, jota varsinkin talvisin tulisi tehdä paljon ahkerammin niin kentiapalmun, kuin muidenkin kasvien kohdalla.
Kentiapalmuni hoito ei noudata täysin hoitosuosituksia, sillä talvisin sille olisi kuulemma ihanteellisinta järjestää hieman viileämpi, noin 14-18 astetta. Mikäli palmulle pystyy moista ylellisyyttä tarjoamaan, niin sitä tulee kastella niukemmin etteivät juuret rupea mätänemään. Normaalissakin huoneenlämmössä kasvi onneksi näyttää selviävän hienosti ja pitkäikäisenä kasvina se tuleekin toivottavasti kulkemaan mukanani vielä vuosikausia.
Viimeaikainen Posti
