Hurmaavat bromeliat

Luulin, etten ollut kovinkaan kiinnostunut ananaskasveista. Kuten näissä tapauksissa usein käy, yhtäkkiä huomasin kasvattavani kuutta eri lajia ja haluavani lisää. Vastahakoisesta alusta huolimatta ananaskasvien heimo, viehättävämmältä vierasperäiseltä nimeltään bromeliat, on sulattanut sydämeni. Ne tuovat kaivattua väriä saniaisten vihreyden keskelle ja ovat biologialtaan tavattoman mielenkiintoisia. Nämä avut ovat ylittäneet jopa yleensä yksisirkkaisia kohtaan kokemani ennakkoluulon. Nyt en esittele mitään yksittäistä lajia, vaan yritän hahmottaa koko bromelioiden ryhmän omalaatuista biologiaa.

Erityistä bromelioissa on niiden käsittämätön monimuotoisuus. Lajeja tunnetaan reilusti yli 3000, ja luultavasti likimain toinen mokoma odottaa vielä löytämistään viidakkojen kätköissä. Joukkoon mahtuu puiden oksilla kasvavia epifyyttejä, kiviin ja kallioihin tarrautuvia litofyyttejä, metsänpohjan kasveja ja jopa täysin aavikko-olosuhteisiin sopeutuneita mehikasveja! Erään laskennan mukaan trooppisessa sademetsässä voi olla 175 000 bromeliaa hehtaarilla.

Ryhmä on varsin tuore lisä kasvien evoluutiossa. Ne näyttävät olevan peräisin Guayanan kilven alueelta, joka on kuuluisa pöytävuorista, maailman laajimmista koskemattomista sademetsäalueista ja lukuisista ainutlaatuisista eläin- ja kasvilajeista. Sieltä ne ovat levinneet koko Etelä-Amerikkaan ja pohjoisessa aina subtrooppisille alueille saakka. Onpa yksi ainoa laji jollakin kumman konstilla ylittänyt Atlantinkin, ja kasvaa nykyään Länsi-Afrikassa.

Bromeliat luonnossa ja olohuoneessa

Useimmat huonekasveina pidetyt bromeliat ovat joka tapauksessa trooppisten sademetsien asukkaita. Niistä useimmat ovat luonnossa epifyyttejä – esimerkiksi eliaksenkukka ja naavatillandsia – tai metsänpohjan lajeja, kuten pikkuruiset piilokukat. Hedelmäananas (Ananas comosus) on poikkeus hieman mehikasvimaisilla elintavoillaan, eivätkä siihen päde aivan samat hoito-ohjeet.

Sademetsän asukkien olennaisimpia vaatimuksia ovat tietenkin lämpö ja ilmankosteus.

Normaali huoneenlämpö toki kelpaa niille mainiosti, mutta viileistä huoneista tai vetoisista ikkunoista ne eivät pidä. Ilmankosteutta taas on hyvä ainakin talvisin nostaa suihkuttelemalla kasveja tai järjestämällä ne veden yläpuolelle. Herkkyys kuivalle ilmalle tosin vaihtelee kovasti lajeittain. Valo- ja kasteluvaatimukset vaihtelevat sitten sitäkin enemmän: osa lajeistahan on aivan sademetsän latvuksien lähellä kasvavia epifyyttejä, jotka saavat suoraa aurinkoa, toiset taas viihtyvät metsänpohjan hämärässä. Korkealla puissa kasvavat epifyytit kuivuvat sadekuurojen jälkeen nopeasti ja sietävät siis kuivuuttakin, kun taas metsänpohja on usein tasaisen kostea.

Näihin elintapojen – ja samalla hoitovaatimusten – eroihin liittyy mielenkiintoinen valikoima tapoja sopeutua erikoisiin olosuhteisiin. Terrestrisillä, siis maassa kasvavilla, lajeilla on vahva ja monimutkainen juurisysteemi, aika samanlainen kuin muillakin “normaaleilla” kasveilla. Sen sijaan epifyyttien juuret ovat heikot, narumaiset ja sopivat lähinnä alustasta kiinni pitämiseen. Ravinteita ja vettä ne eivät juurillaan oikeastaan ota.

Mistä epifyytit sitten oikein vetensä saavat? Niistä monien pinta on trikomien eli pikkuisten suomujen peitossa. Nämä suomut keräävät ja imevät vettä ilmasta ja kasvin pinnalta suoraan lehtien läpi. Esimerkiksi naavatillandsian pinta on niin tiiviisti trikomien peitossa, että koko kasvi näyttää harmaalta. Näin on laita monienkin Tillandsia-suvun lajien kohdalla. Huonekasveina ne eivät välttämättä kaipaa ruukkua lainkaan, vaan ne voi sitoa suoraan puunkappaleiden päälle ja kastella suihkuttelemalla. Englanniksi nämä bromeliat kulkevat usein osuvalla nimellä air plant, ilmakasvi.

Allaskasvit

Toiset bromeliat puolestaan muodostavat oman vesivarastonsa. Näitä kutsutaan englanniksi nimellä tank plant, allaskasvi. Näillä bromelioilla on vesitiivis lehtiruusuke, jonka sisään jää kuppi. Tähän kuppiin ne keräävät sadevettä, jota voi isossa kasvissa olla useampi litrakin. Samalla kuppiin varisee sekalaista kasviainesta, kuolleita hyönteisiä ja muuta tavaraa, joka mädäntyessään tuottaa ravinteita bromelialle. Onpa jopa arveltu, että osa allaskukista edustaa eräänlaista välimuotoa matkalla aitoihin lihansyöjäkasveihin, sillä lehtien kirkkaat värit saattavat hyvinkin olla olemassa hyönteisten houkuttelemiseksi. Aidoilla lihansyöjäkasveilla on houkuttimien ja ansan lisäksi ruuansulatusentsyymejä, mutta bromeliat antavat ajan, veden ja tropiikin lämmön tehdä tehtävänsä.

Eikä vesialtaiden ihmeellisyys vielä tähän lopu. Bromelioilla on mutualistisia suhteita lukuisten pienten eläinten kanssa. Sammakot, muun muassa nuolimyrkkysammakot, salamanterit ja jopa pienet puutaskuravut kasvattavat poikasensa bromelioiden keräämissä vesialtaissa. Ne palkitsevat kasvin ulosteillaan, jotka ovat helposti käytettävää lannoitetta. Eräillä lajeilla ulompien lehtien väliin jää kuivia, tyhjiä tiloja, jotka toimivat muurahaisten asuinpaikkana. Tässäkin tapauksessa kasvi tarjoaa suojaisan asuinpaikan, asukas puolestaan lannoitetta.

Huonekasveina pidetyistä bromelioistakin monilla on tällainen tiivis lehtiruusuke, joka luonnossa toimii tankkina. Esimerkiksi säilätuutin lehtiruusukkeessa kehotetaankin aina pitämään vettä. Eksoottisia terraarioeläimiä, vaikkapa juuri nuolimyrkkysammakoita, harrastavat ihmiset puolestaan käyttävät bromelioita luonnollisen elinympäristön luomiseen hoidokeilleen.

Spiraalilehtiä ja outoja kukintoja

Bromelioiden kasvutapakin on perin tyypillinen niille, eikä vastaavaa ainakaan tutuista huonekasveista löydä. Lehdet kasvavat spiraalimaisena ruusukkeena, ja voivat muodostaa tiiviin suppilon, sojottaa hujan hajan eri suuntiin tai mitä tahansa siltä väliltä. Yksi lehtiruusuke kasvaa aikuiseksi, kukkii ja kuolee. Huonekasviharrastajien iloksi tämä kuolemisprosessi on kuitenkin perin hidas: kukkien kuivuminen ja emokasvin nuutuminen vievät usein kuukausia. Samaan aikaan kasvi alkaa kuitenkin puskea poikasia tyveltään ja lehtiensä välistä.

Joskus näitä pieniä kasveja voi tulla tusinakin, mutta yleensä vain muutama. Jokainen uusi ruusuke aloittaa taas saman ketjun alusta: kasvu, kukkiminen, kuolema, poikaset…

Eivätkä kukatkaan niitä tavallisimpia ole. Bromelioilla on kukkatähkä, joka yleensä kasvaa lehtiruusukkeen keskeltä. Se voi olla pitkän varren päässä, kuten säilätuutilla, tai huomaamattomasti lehtiruusukkeen sisällä, kuten piilokukilla. Kukkatähkän värikkäät lehdet eivät kuitenkaan ole vielä kukkia, vaan varsinaisia nuppuja suojaavia ylälehtiä. Varsinaiset kukat ovat vaihtelevan kokoisia ja värisiä, ja aukeavat yksitellen ylälehtien alta. Kukka voi olla kaunis, mutta se kestää hyvin lyhyen aikaa, usein vain muutaman tunnin, ja seuraava ilmaantuu yleensä vasta edellisen kuihduttua. Oikeastaan kukkiviakaan bromelioita ei siis kasvateta kukkiensa, vaan kukkatähkiensä vuoksi.

Luonnossa bromelioita pölyttää vaihteleva joukko mielenkiintoisia eläimiä: pieniä lepakoita, kolibreja, yöperhosia, mehiläisiä, muurahaisia ja jopa isompia varpuslintujakin. Kotioloissa bromelioiden pölytys itse ei ole erityisen vaikeaa, mutta vaatii toki tarkkaa ajoitusta. Vielä haastavammaksi ajoitus käy, jos tarkoitus on risteyttää kaksi kasviyksilöä itsepölytyksen sijaan.

Toki isossa kasviryhmässä on vaihtelua kaikessa mahdollisessa: osa bromelioista vaatii ristipölytyksen, osalla on erikseen naaras- ja koiraskukat, osalla kukan rakenne vaatii leikkelemään siitä osia keinotekoisen pölytyksen onnistumiseksi… Siementen idättäminen kotioloissa on aivan mahdollista, joten bromeliaharrastusta on mahdollista laajentaa paljon aikuisten kasvien ostamisen ulkopuolellekin.