Jättipeikonlehti (Monstera deliciosa) on varsin yleinen huonekasvi, jota näkee varsinkin julkisten aulojen ja muiden isojen tilojen somistajana. Kasvin köynnöstävä kasvutapa ja koristeelliset lehdet tekevätkin siitä mitä mainioimman tilanjakajan ja ääniä vaimentavan elävän seinäkankaan. Helppohoitoisena ja sopeutuvana kasvina sen voi myös hankkia huoletta sellaiseenkin kotiin, jossa peukalot eivät niin kovasti viherrä.
Amerikan mantereen trooppiset sademetsät, eteläisestä Meksikosta Kolumbiaan, ovat jättipeikonlehden alkuperäistä elinympäristöä. Luonnossa se kasvaa epifyyttinä muiden kasvien rungoilla ja voi tukahduttaa näitä lopulta kokonaan alleen. Jättipeikonlehteä käytetään trooppisissa maissa istutuksissa koristekasvina ja esimerkiksi Havaijilla siitä on tullut vaarallinen, alkuperäistä luontoa uhaava invaasiolaji. Koristekasvina jättipeikonlehdestä on myös kehitelty erilaisia lajikkeita, esimerkiksi kirjavalehtinen Variegata sekä pienikasvuinen “pikkupeikonlehti” Borsigiana. Jättipeikonlehden lisäksi huonekasvina kasvatetaan myös muutamia muita saman suvun lajeja, kuten Monstera adansonii -lajia sekä menninkäisenlehteä (Monstera obliqua).
Kotiseudullaan jättipeikonlehdellä on paljon hyötykäyttöä. Sen ilmajuurista tehdään köysiä ja koreja, meksikolaiset valmistavat sen lehdistä ja juurista luonnonlääkettä niveltulehdukseen ja karibianmerellä sijaitsevalla Martiniquen saarella siitä valmistetulla lääkkeellä uskotaan olevan parantava vaikutus käärmeenpuremaan. Jättipeikonlehti tekee myös luonnossa hedelmiä, jotka raakoina sisältävät ihoa ärsyttävää kaliumoksalaattia, mutta ovat kypsinä syömäkelpoisia. Samaa ihoa ärsyttävää ainesta on myös kasvinesteissä, joten herkkäihoiset voivat saada jättipeikonlehden käsittelystä ihottumaa. Hedelmien sanotaan muistuttavan koostumukseltaan ananasta ja myös maistuvan hieman ananaksen, mangon ja banaanin makuiselta.
Jättipeikonlehden suuret sydämenmuotoiset lehdet ovat nuorina ehyitä, mutta liuskoittuvat ja reikiintyvät vanhemmiten koristeellisiksi. Vanhetessaan kasvi tarvitsee myös tukea kasvattaessaan köynnöstävää vartta ja ilmajuuria. Jättipeikonlehti viihtyy parhaiten hajavalossa ja puolivaloisassa, suorasta auringonpaisteesta se ei pidä. Kasvi sopeutuu myös varsin hämäriinkin kasvuympäristöihin, mutta sen kasvu pysähtyy liian pimeässä.
Kasvualustan suhteen jättipeikonlehti ei ole turhan nirso: valmiit kukkamultasekoitukset sopivat sille oikein hyvin. Kasvualustan voi myös sekoittaa mustasta mullasta, hiekasta sekä turpeesta ja lisätä joukkoon hieman soraa tai kaarnaa ilmavuutta parantamaan. Kasvualusta vaihdetaan nuorilta kasveilta keväisin, vanhemmilta kasveilta vaihdetaan keväällä pintamultaa ja koko kasvualusta 2-3 vuoden välein.
Vettä jättipeikonlehti kuluttaa varsinkin kesällä kiitettävän runsaasti. Kasvi viihtyy tasaisen kosteassa kasvualustassa, joten sen säännöllisestä kastelusta tulee huolehtia. Talvella kasvin levätessä kastelua on syytä vähentää, mutta kasvualustaa ei silloinkaan saa päästää rutikuivaksi. Talvisin jättipeikonlehdelle käy myös hieman viileämpi, noin 15-18 asteen lämpötila, mutta se selviää myös huonelämpötiloissa ympäri vuoden. Kasvukauden aikana kasvia voi lannoittaa kasteluveden mukana muutaman viikon välein tai lannoitepuikoilla tai -rakeilla. Talvisin kasteluveteen kannattaa lisätä merileväuutetta.
Jättipeikonlehteä on helppo lisätä latvapistokkaista keväisin. Pistokkaat voi juurruttaa vedessä ja istuttaa juurien ilmaannuttua taimimultaan. Ne voi myös istuttaa saman tien multaan. Pistokkaita sumutellaan ahkerasti ja kasvualusta pidetäänt asaisen kosteana. Melko pian kasvi rupeaa kasvattamaan uusia lehtiä ja uusi jättipeikonlehtiyksilö on saanut alkunsa.
Viimeaikainen Posti
