Helppohoitoisten ja kestävien huonekasvien kärkijoukkoon on viime vuosina noussut loistamaan uusi tulokas, palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia). Tämän kestävän ihmekasvin on luvattu sietävän hyvin niin pimeää kuin kuivaakin, ja kasvavan milteipä pimeässä siivouskomerossa. Ihan tämän luokan ihmekasviksi ei sentään palmuvehkastakaan oikeasti ole, sillä kasvit tarvitsevat kasvaakseen ainakin jonkin verran sekä vettä että valoa. Palmuvehka kuitenkin sopeutuu monenlaisiin ympäristöolosuhteisiin, ja selviää huomattavan pitkiäkin aikoja hyvin niukoilla resursseilla. Tällöin kasvi jää kasvultaan honteloksi, tai useimmiten lopettaa kasvunsa kokonaan.
Palmuvehka kuuluu vehka- kasvien laajaan heimoon, mutta on Zamioculcas -suvun ainoa laji. Kasvi on kotoisin Afrikan mantereen itä- ja kaakkoisosista, Keniasta Tansanian ja Mosambikin kautta aina koilliseen Etelä-Afrikkaan asti ulottuvalta alueelta. Tunnetuin esiintymis- maa on Tansania, josta kasvin eräs englanninkielisistä nimistäkin on peräisin: Zanzibar Gem eli Zanzibarin helmi. Kasvi on saanut paljon muitakin kansanomaisia nimityksiä ja lempinimiä, ja on Suomessakin tunnettu myös muun muassa leidipalmuna sekä tikapuukukkana. Kasvin monet nimet viittaavat pääosin joko sen kestävyyteen huonekasvina, kuten Eternity Plant, tai Zamia -suvun kasveja muistuttavaan käpypalmumaiseen ulkonäköön. Tähän samankaltaisuuteen viittaa myös palmuvehkan tieteellinen nimi.
Palmuvehka viihtyy parhaiten runsaassa hajavalossa, mutta kuten jo aiemmin mainittu, kestää myös vähäisemmässä valossa ja ainakin ajoittain sietää jopa kokonaan valottomia olosuhteita. Vähässä valossa kasvin kasvu hidastuu entisestään ja kasvista tulee hontelon näköinen lehtien jäädessä pieniksi ja kasvin kasvattaessa lähinnä vartta. Mikäli kasvi altistuu suoralle auringonpaisteelle, se saattaa saada lehtiinsä polttovioituksia. Palmuvehkan kaikki osat ovat lievästi myrkyllisiä, ja saattavat aiheuttaa herkille ihmisille iho-oireita.
Kastelun suhteenkaan palmuvehka ei ole kovin nirso, ja pärjää vähemmälläkin vedellä. Liika kastelu saattaa kuitenkin mädättää kasvin meheviä ja mukulamaisia juuria, joten kastelujen välissä on pidettävä kunnon taukoa ja annettava mullan kuivahtaa. Kellastuvat lehdet voivat kieliä liian runsaasta kastelusta, jollei kasvi kärsi ravinnon puutteesta tai ole saanut vaikkapa polttovioituksia suorasta auringonvalosta. Kasvin veden tarve riippuu tietenkin oleellisesti kasvupaikasta: mitä valoisampaa ja lämpimämpää, sitä enemmän kasvi tarvitsee vettä. Eli kesäisin luonnollisesti enemmän ja useammin kuin talvella. Kasvualustaksi käy hyvin tavallinen turvepohjainen kukkamulta, mutta varsinkin runsaampaa kastelua harrastavien kannattaa sekoittaa kasvualustaan vaikkapa orkideamultaa, soraa tai kaarnanpaloja ilmavuutta lisäämään. Kasvukaiden aikana kesäisin palmuvehkaa voi lannoittaa muutaman viikon välein kasteluveden mukana annettavalla nestemäisellä kasvilannoitteella tai lisätä multaan ravinnepuikkoja. Lepokauden aikana kasvi arvostaa merileväuutteen lisäämistä kasteluveteen.
Ruukku kannattaa vaihtaa keväisin suurempaan, sillä palmuvehkalla on iso juuristo, joka paksuine mukulamaisine juurineen vaatii paljon tilaa. Isoja kasviyksilöitä voi ruukunvaihdon yhteydessä jakaa useammaksi huonekasviksi, ja pistokkaiden ottaminenkin onnistuu keväisin. Itselläni on viime keväänä istutettu lehtipistokas, joka kuluneen kesän aikana on keskittynyt kasvattamaan juuria. Ensi kesänä kasvini toivon mukaan kasvattaa myös maanpäällisiä osia lisää. Palmuvehka on optimaalisissakin kasvuolosuhteissa pidettynä hyvin hidaskasvuinen, joten lehti- ja lehdykkäpistokkaiden kasvaminen monilehtisiksi kasveiksi vie aikaa.
Palmuvehka sopii monenlaisiin kasvuympäristöihin, ja on helppohoitoisena sekä kestävänä kasvina niin aloittelevan tai helppohoitoisia kasveja suosivan kasviharrastajan kokoelmissa, kuin haastavampien tilojen, kuten eteisten sekä toimistojen somistajana kasvi paikallaan.
Viimeaikainen Posti
