Kauniit nukkumatit, -maijat ja -leenat kuuluvat marantakasvien laajaan heimoon. Monia lajeja löytyy kukkakauppojen valikoimistakin, mutta tutuin ja kenties helppohoitoisin niistä taitaa olla paavonnukkumatti (Maranta leuconeura). Sievän ulkonäkönsä ohella nukkumatti on biologialtaan mielenkiintoinen kasvi, joten ihan heti siihen ei kyllästy. Kaiken lisäksi niitä on kaupan usein ja edullisesti.
Paavonnukkumatti, tai usein tuttavallisemmin vain nukkumatti, on trooppinen sademetsäkasvi. Sen kerrotaan olevan kotoisin Serra dos Órgãos -vuorten alueelta eteläisestä Brasiliasta, missä se kasvaa metsänpohjalla. Huonekasvina nukkumatti on jo vanha tuttu: sitä on kasvatettu Euroopassa reilusti yli sata vuotta.
Nukkumatin kasvutapa on itsepintaisen epäsiisti: varret mutkittelevat ruukusta ulos lähestulkoon vaakatasossa lehtien sojottaessa mikä minnekin. Kasvin voi köyttää tukikeppiin, mutta pakottaminen siistiin kasvutapaan ehkä vie mukanaan osan sen viehätyksestä. Laakea, matala ruukku lienee nukkumatille paras, koska sen juuret eivät yllä syvälle, mutta kasvi leviää mielellään maanpintaa pitkin ryömien.
Sademetsäkasvina nukkumatti arvostaa kosteutta ja hapanta maaperää. Kasvualustaksi voi käyttää turpeensekaista multaa, turvetta, rahkasammalta, ja voipa joukkoon halutessaan sekoittaa orkideamultaakin ilmavuutta tuomaan. Nukkumatti ei siedä seisovaa vettä, muttei arvosta kokonaan kuivumistakaan, joten se kannattaa pitää samaan tapaan kosteana kuin esimerkiksi vehkat ja saniaiset. Kummoista lannoitusta nukkumatti ei kaipaa: talvella sitä ei välttämättä tarvitse lannoittaa lainkaan, ja kesäisinkin puolikas annos riittää. Oma nukkumattini on saanut kasteluvetensä mukana välillä akvaariovettä tai merileväuutetta, mutta varsinaista lannoitetta en ole sille vielä antanut.
Löytämissäni ohjeissa kerrotaan nukkumatin tarvitsevan korkean ilmankosteuden. Sitä se varmasti arvostaakin, ja suihkuttelu on ainakin talvisin tarpeen. Se kuitenkin sietää kuivaa kerrostaloilmaa huomattavan hyvin moneen muuhun trooppiseen kasviin verrattuna. Kun ikkunalaudallani kuuman patterin yläpuolella kököttävä kasvien rivistö sinnittelee elossa pysyäkseen, nukkumatti niiden keskellä puskee uusia lehtiä ja jopa kukkii. Kukat ovat hyvin pienet, mutta läheltä katsoen sievät.
Valonkaan suhteen nukkumatti ei ole erityisen niuho. Sen mainitaan viihtyvän valoisassa tai puolivarjossa, mutta suorasta auringonpaahteesta se ei pidä. Talvinen koillisikkuna näyttää olevan tarpeeksi hyvä varsin ripeään kasvuun, joten valaistuksen kanssa tuskin tulee suuria ongelmia.
Vanha Kodin kukat -kirja 80-luvun alkuvuosilta tosin kertoo, ettei nukkumattien kestävyys ole aivan niiden omaa ansiota. Kun niitä 1800-luvulla alettiin kasvattaa koristekasveina Euroopassa, ne olivat herkkiä ja pärjäsivät vain kasvihuoneissa. Vasta jalostus on saanut aikaan nykyiset kestävät huonekasvikannat.
Marantakasvien erityispiirre on niiden kyky kääntää lehtiään valaistuksen mukaan. Päivisin nukkumatin lehdet ovat vaakatasossa, mutta yöksi ne kääntyvät hassuihin asentoihin lehdenkärjen osoittaessa joko ylös- tai alaspäin. Niiden lehdissä on hienostunut mekanismi, johon kuuluu valon eri aallonpituuksia aistivia reseptorisoluja ja veden pumppaamista lehtiruotien tyveen. Oletettavasti lehdet ovat päivisin vaakatasossa, jotta niille kertyisi mahdollisimman paljon valoa. Pystysuora yöasento on kenties sopeuma, joka estää veden seisomisen lehdillä (vesi kun tuo mukanaan valoa blokkaavia leväkasvustoja, ikäviä mikrobeja ja niin edelleen) ja ohjaa kasteen ja yösateet sen sijaan kasvin tyvelle juurien käyttöön.
Nukkumateilla kerrotaan olevan mystinen tapa toisinaan vetäytyä levolle. Silloin ne alkavat ruskettaa lehtiensä kärkiä ilman mitään näkyvää syytä. Saattaapa kasvi kuivattaa kaikki lehtensä ja jopa osan juuristaan, mutta sitä ei silti kannata heittää pois: jos ruukun laittaa talteen ja kastelee säästeliäästi, kasvi usein tarpeeksi levättyään alkaa uudelleen. Tosin kannattaa muistaa, että lehtien ruskettuminen voi viitata myös esimerkiksi vihannespunkkeihin tai kuivumiseen, joten muut vaihtoehdot on paras eliminoida ensin.
| Maranta-sukuun eli nukkumatteihin kuuluu vain neljä lajia. Huonekasveina kasvatetaan myös mukulanukkumattia (M. bicolor) ja joskus arrowjuurta (M. arundinacea), jonka tärkkelyspitoisia mukuloita käytetään tropiikissa perunajauhojen ja liivatteen tapaan. Myös paavonnukkumatin mukulat lienevät syötäviä sopivasti käsiteltyinä, mutta tuskin kummoisia sen paremmin maultaan kuin ravintosisällöltäänkään. |
Useimmiten kaupan näkee paavonnukkumatin muunnoksista kahta: “Erythroneura” on nimensä mukaisesti punasuoninen, ja lehdet ovat vaalean- ja tummanvihreän kirjavat. Lehtien alapinnat ovat komean purppuranpunaiset. “Kerchoveana”-lajikkeella on vaaleanvihreät lehdet, joissa on useimmiten kymmenen tummanvihreää tai ruskeaa laikkua. Laikkujen lukumäärän vuoksi siitä käytetään joskus nimeä “Mooseksen kivitaulut.”
Toistaiseksi paavonnukkumatti on aaltomaijan (Calathea rufibarba) ohella ainoa marantakasvien heimon edustaja kasvikokoelmassani, mutta suunnittelen valikoiman kasvattamista tilaisuuden tullen, sillä porukassa on paljon kauniita ja mielenkiintoisia kasveja. Marantakasvit kuuluvat kiinnostavaan yksisirkkaisten sukupuun haaraan, sillä niiden lähisukulaisia ovat banaanit, kannat, inkiväärikasvit ja kolibrikukat. Näyttää siltä, että vastarintani yksisirkkaisia kohtaan murenee yhä.
Viimeaikainen Posti
