Pienet ja sievät köynnösvehkat

Köynnöstäviä vehkakasveja on iso joukko, ja kukkakaupoissa Suomessa saakka on tarjolla kohtuullinen valikoima. Omasta kokoelmastani kuitenkin löytyy vain kolme pientä ja sievää lajia: kultaköynnös (Epipremnum pinnatum), hopeaköynnös (Scindapsus pictus) ja herttaköynnösvehka (Philodendron scandens). Tässä artikkelissa esittelen siis nämä kolme tuttua lajia.

Kaikkien kolmen lehdet ovat sydämenmuotoisia ja ruukkukasveilla yleensä korkeintaan kymmenisen senttiä pitkiä. Varret sen sijaan voivat kasvaa hyvinkin pitkiksi: koko huoneen kiertävät vanhat kultaköynnökset eivät ole lainkaan harvinaisia. Nämä köynnöstävät vehkat ovat helppohoitoisia, kauniita ja pärjäävät aika vähässäkin valossa.

Köynnösvehkat arvostavat hapanta, ilmavaa kasvualustaa. Huonekasvimultaan on hyvä sekoittaa luonnonturvetta, orkideamultaa, rahkasammalta, hiekkaa tai vaikka useampaakin näistä. Ne pärjäävät myös vesiviljelyssä hyvin. Omista kasveistani kultaköynnös kasvaakin akvaariossa, juuret suodatinmattoon ja hiekkaan uponneina. Se kasvattaa näin pidettynä moninkertaisesti isompia lehtiä kuin ruukussa ollessaan.

Trooppisina kasveina ne arvostavat lämpöä ja kosteutta. Sopiva kasvulämpötila on 17-30 astetta. Nämä köynnökset arvostavat myös suihkuttelua ja korkeaa ilmankosteutta. Omassa kodissani hopeaköynnös ja herttaköynnösvehka ovatkin löytäneet paikkansa akvaariovalaisimen päältä.

Näitä kasveja voi pitää sekä amppelissa roikkuvina että ruukusta ylöspäin kiipeävinä. Ne kuitenkin kasvavat paremmin, mikäli saavat kiivetä ylöspäin. Erityisen kiitollisia ne ovat, mikäli varren lehtihangoista kasvavat ilmajuuret saavat tukeutua johonkin: sammalpaalu on näille ihanteellinen kasvualusta. Omista kasveistani hopeaköynnöksellä on tukenaan paksu oksa, mutta kultaköynnös ja herttaköynnösvehka saavat vielä toistaiseksi roikkua miten parhaiten taitavat. Ehkä joskus hankin niille kiipeilytelineen.

Tehdäänpä nopea silmäys kuhunkin lajiin.

Kultaköynnös

Näistä kolmesta kultaköynnös on yleisin. Oikeastaan se lienee yleisimpiä huonekasveja ylipäätään – ja hyvästä syystä. Paitsi että se näyttää hyvältä, se myös sietää huomattavaa kaltoinkohtelua. Kultaköynnöksestä on saatavilla monenlaisia jalostusmuotoja. Villimuodolla on tasaisen vihreät lehdet, “Marble Queen” -muunnoksella kermanvaalean kirjavat, “Lime”- ja “Neon” -lajikkeilla (kuvassa on jompi kumpi) vaalean limenvihreät ja niin edelleen. Kirjavalehtiset muunnokset tosin menettävät koristuksensa, jos niitä pidetään hämärässä.

Luonnossa kultaköynnös on kuitenkin ihan erinäköinen. Silloin sillä on jopa metriset, liuskaiset lehdet kuin peikonlehdellä, ja se kasvaa valtavalla voimalla peittäen alleen kokonaisia puita. Riittävän kosteassa ja valoisassa pidettynä lehdet voivat liuskoittua huonekasvinakin, mutta osa jalostetuista versioista on menettänyt tämän kyvyn kokonaan.

Alkujaan kultaköynnös on kotoisin Kaakkois-Aasiasta ja Uudesta-Guineasta, mutta sitä on istutettu koristekasviksi ympäri maailmaa. Monin paikoin se on osoittautunut pahaksi virheeksi: kultaköynnös on aggressiivinen tulokaslaji esimerkiksi Sri Lankassa, lukuisilla Tyynenmeren saarilla ja Floridassa.

Kultaköynnöksen kerrotaan kestävän hyvin kuivumista, muttei kosteuskaan näytä sille ongelma olevan. Kuvassa etualalla oleva kirjavalehtinen köynnös on “Marble Queen”.

Hopeaköynnös

Kaunis, kirjavalehtinen hopeaköynnös on näistä kolmesta herkimmän kasvin maineessa. Se pitää kosteasta, mielellään normaalia huoneenlämpöä lämpimämmästä ilmasta, ja saattaa lopettaa kasvun kokonaan, elleivät sen ilmajuuret saa tukea. Mikään erityisen vaativa kasvi ei hopeaköynnös kuitenkaan ole. Se vain vaikuttaa siltä verrattuna kultaköynnöksen hillittömään sietokykyyn.

Hopeaköynnöksenkin kotiseutua on Kaakkois-Aasia. Sen väitetään viihtyvän parhaiten, mikäli se saa päivittäin hetken suoraa auringonpaistetta. Omalle yksilölleni ei moista luksusta ole tarjolla, eikä se näytä sitä pahakseen panevan. Voi tosin olla, että lehtien kuviot olisivat kirkkaammat, jos kasvi saisi aurinkoa.

Herttaköynnösvehka

Herttaköynnösvehka kuuluu monilajiseen Philodendron-sukuun, johon on joskus luettu myös komea peikonlehti (nykyisin Monstera). Suvun nimi tarkoittaa ihastuttavasti “puita rakastavaa” viitaten näiden kasvien tapaan kietoutua puiden ympärille. Herttaköynnösvehka kuulunee sukunsa yleisimmin kaupan oleviin, ja joidenkin lähteiden mukaan myös kestävimpiin, lajeihin, mutta koko joukko muitakin on satunnaisesti tarjolla. Itse en ole vain näitä vielä saanut kerättyä, vaikka mieleni tekisikin.

Edellisistä poiketen herttaköynnösvehka sukulaisineen on kotoisin Amerikan mantereilta. Herttaköynnösvehkan elinaluetta on trooppinen Etelä-Amerikka, mutta se on levinnyt pohjoiseen aina Meksikoon saakka. Elintavoiltaan se on kuitenkin varsin samankaltainen kuin aasialaiset serkkunsakin.

Kaikkia kolmea kasvia mainostetaan tehokkaina sisäilman puhdistajina. Niitä ei kuitenkaan kannata jättää lasten tai lemmikkieläinten ulottuville, sillä ainakin kultaköynnös ja herttaköynnösvehka ovat myrkyllisiä. Samankaltainen ulkonäkö ja samanlaiset elinvaatimukset mahdollistavat sen, että näitä kasveja voi yhdistää kauniiksi vehkaviidakoksi.